Erik Kivi

~ Person

Wikipedia

Erik Kivi (oik. Erkki Kiviranta, alun perin Erkki Lähteenmäki, 24. toukokuuta 1881 Alastaro – 26. joulukuuta 1954 Tammela) oli amerikansuomalainen muusikko. Hän lauloi suomalaista kansanmusiikkia ja säesti itseään viululla. Hänen levytyksiään tunnetaan kahdeksantoista. Näistä osa on viululla soitettuja musiikkikappaleita, osa lauluesityksiä. Kappaleet äänitettiin elo-marraskuussa 1926 kolmessa New Yorkissa pidetyssä levytyssessiossa ja ne ilmestyivät Victor-levymerkillä.

Tunnetuimpia Kiven esityksistä on "Punaliivit", jossa hän kertoo tuttavistaan. Merimiehen hautajaisista kertova "Siniaaltoset" on Love Recordsin julkaisemalla Hiski Salomaan kokoelmalevyn vinyyliversiolla bonuskappaleena. Sen sijaan vastaavan levyn CD-versiolla Kiveltä on 16. marraskuuta 1926 äänitetyt kappaleet "Suutari Otto" ja "Hotelli laulu" (Siboney SIBCD 4, 1991).

Lähteenmäki muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1907, jossa muutti nimensä Kivirannaksi. Kiviranta kierteli pitkin Yhdysvaltoja muun muassa keskilännen "suomalaisvaltioissa" ja Oregonissa työllistäen itsensä monissa ammateissa kuten puuseppänä. 1920-luvun lopulla Kiviranta muutti takaisin Suomeen ja oli menestyksekäs viulunrakentaja. Hän kuitenkin myös esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa soittajana.

Continue reading at Wikipedia... Wikipedia content provided under the terms of the Creative Commons BY-SA license

Discography

Album + Compilation

YearTitleArtistRatingReleases
1991Hiski Salomaan kootut teokset 1927-1931Hiski Salomaa1
1992Lauluja Lännen Kultalasta (Finnish-American Recordings 1907-1938)Various Artists1

Showing official release groups for various artists (Show official release groups)