Wikipedia

Kadri-Ann Sumera (s. 1977) on virolainen pianisti. Hän on toiminut solistina, kamarimuusikkona ja säestäjänä, jonka laaja ohjelmisto on ulottunut barokkimusiikista nykyohjelmistoon.

Sumera opiskeli Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa ja Kölnin musiikki- ja tanssiyliopistossa. Hänen opettajinaan toimivat Merike Bürger, Ülle Sisa, Maigi Pakri, Peep Lassmann ja Arbo Valdma. Hän suoritti opintoja myös Internationale Ensemble Modern Akademiessa Frankfurtissa. Hän perusti Tartu New Music Ensemblen ja on johtanut Viron ammattimuusikoiden yhdistystä. Hän on myös työskennellyt toimittajana Klassikaraadiossa.

Sumera on kantaesittänyt hänelle sävellettyjä teoksia, joihin ovat kuuluneet Märt-Matis Lillin pianokonsertto ja Nicolas Gilbertin A rebours. Hän on myös esiintynyt monissa Viron-ensiesityksissä 1900-luvun merkittävistä teoksista; Karlheinz Stockhausenin teoksen Mantra kahdelle pianolle ja elektroniikalle hän tulkitsi Sabine Simonin ja Hendrik Manookin kanssa, Olivier Messiaenin teoksen Harawi sopraanolle ja pianolle Kai Kallastun kanssa sekä John Cagen teoksen Dances for two prepared pianos Hanna Heinmaan kanssa. Sumera on osallistunut multimediaesityksiin. Hän on esiintynyt muiden muassa Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Sinfonietta Dresdenin ja Pärnun kaupunginorkesterin solistina. Hän on levyttänyt paljon.

Sumeran ohjelmistossa tärkeä asema on ollut virolaisella pianomusiikilla, kuten hänen isänsä Lepo Sumeran teoksilla.

Sumera on opettanut Tallinnan Georg Ots -musiikkikoulussa ja Tarton Heino Eller -musiikkiopistossa. Hän on myös työskennellyt Darmstadtin Akademie für Tonkunstissa. Hänen harrastuksensa on kajakkimelonta, jonka merkeissä hän on tehnyt matkoja muun muassa Malawiin ja Grönlantiin.

Continue reading at Wikipedia... Wikipedia content provided under the terms of the Creative Commons BY-SA license

Discography

Showing official release groups by this artist.